Otsikko on tavallaan vähän liioiteltu, mutta vanhojen mestarien värit tosiaan olivat hieman toisenlaisia kuin nykyiset tehdastekoiset värit. Klassinen öljyväri on oikeastaan erittäin yksinkertainen tuote. Väri sisältää hienoksi jauhettua pigmenttiä ja pellavaöljyä, siinä kaikki. Nykyaikaisissa putkiväreissä on kuitenkin käytetty usein lisäaineita, joilla tuote on saatu mahdollisimman homogeeniseksi ja säilyväksi. Putkivärit jaetaan yleensä varsinaisiksi taitelijaväreiksi ja opiskelija/harrastajaväreiksi.… Jatka lukemista VANHOJEN MESTARIEN ÖLJYVÄRI
Kategoria: Uncategorized
Valokuvan käyttö maalauksen mallina
Saako valokuvaa käyttää maalauksen mallina? Tietysti saa, taide on vapaamuotoista toimintaa jossa on vain vähän sääntöjä. Valokuva ja sen varhaiset muodot, kuten camera obscura, joka perustuu optiseen ilmiöön, jossa valo kulkee pienen aukon, raon tai reiän lävitse muodostaen kuvan vastakkaiseen pintaan, kiinnostivat taiteilijoita. Jo 1500-luvulla tiedetään periaatetta käytetyn taiteilijoiden apuvälineenä. Erityisesti Leonardo da Vinci tutki… Jatka lukemista Valokuvan käyttö maalauksen mallina
Näyttely Tampereella Galleria Koppelossa
Tervetuloa katsomaan näyttelyäni. Esillä on useita tässä blogissa esiintyneitä töitä.
Miten maalataan öljyväreillä 3.
Olen saanut kysymyksiä öljyvärimaalauksen pohjustamisesta ja vanhan maalauksen uudelleen käytöstä ym. Siksi päätin kirjoittaa kolmannen osan kahden aikaisemman aihetta koskevan postaukseni jatkoksi. Maalauksen pohjustamista koskevat reseptit löytyvät aikaisemmasta kirjoituksestani, joten en toista niitä. Kirjoitin pohjustuksesta ja sen tekemisestä artikkelissa Maalauspohjan tekeminen, jonka löydät aikaisemmista julkaisuistani. Vanhan maalauksen uudelleen käyttäminen Taiteilijat ovat kautta aikojen maalanneet vanhan työnsä… Jatka lukemista Miten maalataan öljyväreillä 3.
Erään maalauksen anatomia
Päätin esitellä yhden tekemäni maalauksen tekotapaa. Olen tällä sivustolla kirjoittanut pariin otteeseen vanhojen maalarien tekniikasta, mutta tämä työ edustaa modernia maalaustapaa, joka hyödyntää perinteisiä keinoja. Aloitin tietysti tärkeimmästä, aiheen ideoinnista. Minua järkytti aikanaan mustan amerikkalaisen isän kertomus siitä, kuinka hän neuvoo lapsiaan käyttäytymään poliisin pysäyttäessä. Hän neuvoi lapsiaan tekemään välittömästi kaikki mitä poliisi käskee, ettei… Jatka lukemista Erään maalauksen anatomia
Mikä on taidetta ja kuka on taiteilija?
Varsinkin kuvataiteissa hyvän ja huonon taiteen välinen ero on hiekkaan piirretty viiva. Onko joku teos taidetta ollenkaan, on hyvin vaikea kysymys. Minun mielestäni kaikki taideteokseksi tehty on taidetta, ja myös moni käyttöesine tai koristekin ansaitsee saman nimityksen. Tärkeintä on, että siinä on jokin omaperäinen idea ja se omaa vilpittömän työn laadun. Sama pätee myös musiikkiin:… Jatka lukemista Mikä on taidetta ja kuka on taiteilija?
Kynäruisku, moderni tekniikka 35000 vuoden takaa
Kynäruisku, retussiruisku, ilmaharja tai airbrush, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Vaikka kynäruiskua pidetään nykyaikaisena välineenä, jo kivikauden taiteilija puhalsi onton luun läpi okran väristä jauhetta luolan seinään. Aivan uusi ei nykyaikaisen ruiskunkaan alkuperä ole. Yleisesti kynäruiskun isänä pidetään Charles L. Burdickia, joka patentoi kehittämänsä Aerograph-ruiskun vuoden 1893 Englannissa. Hän muutti Yhdysvaltoihin, jossa ruiskujen kehitys jatkui… Jatka lukemista Kynäruisku, moderni tekniikka 35000 vuoden takaa
Laukosta Flaamiin eli Heikki Marilan ja Rembrandtin tekniikka
Kävin kesällä tutustumassa Laukon kartanon laajaan näyttelytarjontaan. Kartanon päärakennuksessa oli yhden suomalaisen nykytaiteen mestarin Heikki Marilan näyttely. Marila käyttää töidensä innoittajina alankomaalaisen maalaustaiteen vanhoja mestareita. Vuonna 2011 Marila voittikin Carnegie Art Awardin juuri Laukossa ja Gallerie Forsblomissa esillä olevien kaltaisilla kukka asetelmilla. Vaikka asetelma tuo mieleen pienen intiimin taulun kamarin seinällä, kysymys on tällä kertaa… Jatka lukemista Laukosta Flaamiin eli Heikki Marilan ja Rembrandtin tekniikka
Maalaaminen vesiväreillä
Akvarelli on nimitys, jonka kaikki tuntevat. Akvarelliväriksi kutsutaan vesivärimaalia, joka on valmistettu akaasiapuusta saatavaan arabikumiin. Vesivärit voidaan jakaa kahteen lahkoon, varsinaiset läpikuultavat akvarellivärit ja peittävät guassivärit, joita kutsutaan usein myös peiteväreiksi. Vesivärejä myydään kovin montaa laatua, siksi onkin hyvä muistaa, että halvimmat, tavallisesti nappeina myytävät värit on tarkoitettu lapsille, Oikeat taiteilijan akvarellivärit myydään pienissä posliinikupeissa… Jatka lukemista Maalaaminen vesiväreillä
Akryylivärit
Minun ensimmäinen kosketukseni akryyliväreihin tapahtui seitsemänkymmenluvun alkupuolella. Nykytaidetta esittelevissä taidekirjoissa varsinkin pohjoisamerikkalaiset taiteilijat olivat ilmoittaneet värikseen öljyvärin sijaan Liquitex. Siis ei suinkaan akryyli, kuten nykyisin on tapana. Toisaalta nykyään näkee usein puhuttavan canavaksesta, eikä maalauskankaasta, joten maalarislangia on aina ollut ja tulee olemaan. Liquitex on tuotemerkki, jota ei tuolloin Suomessa vielä myynyt kukaan, Rowneyn Cryla… Jatka lukemista Akryylivärit
