Yksi kuuluisimpia seinämaalauksia on Sikstuksen kappelin Aatamin luominen ja Viimeinen tuomio. Maalaukset teki Michelangelo di Lodovico Buonarroti Simoni, joka tunnetaan yleisesti vain Michelangelona. Paavi Julius toinen tilasi ensin katon maalaukset vuonna 1508 ja hänen seuraajansa paavi Paavali kolmas alttarin yläpuolelle seinämaalauksen Viimeinen tuomio. Michelangelo ei olisi tahtonut maalata kappelia, koska hän piti itseään kuvanveistäjänä, mutta paavit eivät moisesta välittäneet. Eivät toisaalta tämänkään päivän valtaa pitävät taiteilijoiden napinaa kuuntele, vaan on tehtävä kuten määrätään.
Fresco buono
Michelangelo maalasi tekniikalla, josta käytetään nimeä al fresco eli fresco buono, hyvä fresco. Se on yksinkertaisesti tekniikka, jossa maalataan kalkkiveteen hierretyllä värillä suoraan märälle kalkkilaastille. Nyt pitää muistuttaa, että kaikki seinämaalaukset eivät ole frescoja, oikeastaan märälle laastille maalattu työ on fresco, muut ovat seinämaalauksia. Aivan kuin samppanja on kuohuviiniä, mutta kaikki kuohuviinit eivät ole samppanjoita.
Toinen tapa kuitenkin on al secco, mutta palaan siihen aivan kohta. Kirjoitin, että al fresco on yksinkertainen tekniikka, mutta totuus on, että se on vaikeimpia tekniikkoja maailmassa. Pelkästään oikeaoppisen fresco-rappauksen tekeminen on todellista ammattitaitoa vaativa tehtävä.
En ala rappauksen tekemistä tässä neuvomaan, sillä se vaatisi lähestulkoon kirjan kirjoittamista. Rappaukseen tehdään neljä kerrosta, joista viimeisin on sileä kalkkirappaus, johon taiteilija sitten maalaa. Ensin tulee roiskerappaus, joka sisältää kalkkia ja runsaasti hiekkaa. Toinen kerros on tasoiterappaus, joka sisältää kalkin lisäksi myös hiekkaa, mutta on edellistä kuivempaa. Kolmas kerros on karkea maalauskerros, joka sisältää hienompaa hiekkaa tai marmorisoraa. Viimeisenä tulee 3–5 mm paksu hienorappaus. Se tehdään sekoittamalla yksi osa kalkkia ja yksi osa hiekkaa. Taiteilijan on arvioitava, kuinka suuren alueen hän päivässä ehtii maalata, sillä hänen on saatava työnsä valmiiksi ennen kuin laasti kuivuu. Rappauksen tekee ammattitaitoinen muurari, ei taiteilija itse.
Frescoon sopivia värejä on rajoitetusti, sillä kalkin kanssa eivät kaikki pigmentit sovi. Suositeltavia värejä ovat:
- valkoisena on käytettävä pelkästään kalkkia
- napolinkeltainen
- kaikki okravärit
- poltetut ja polttamattomat maavihreät
- kaikki rautaoksidivärit
- kirkas ja himmeä kromioksidi
- koboltinvihreä ja sininen
- taivaansininen
- ultramariininsininen
- norsunluumusta.
Siveltimiksi sopivat pitkäkarvaiset harjassiveltimet, sekä pyöreät että litteät.
Jotkut ovat maalanneet frescoja matalaan metalliseen laatikkoon tehdylle rappaukselle. Valmistuttuaan ja kuivuttuaan nämä paksut levyt on nostettu seinälle, yleensä painonsa takia muutamana palana. Pienten rappausten tekeminen joko puiseen tai metalliseen kehykseen onkin oiva tapa harjoitella frescon maalaamista. Kannattaa kuitenkin muistaa, että jo renessanssimestaritkin antoivat ammattilaisten tehdä rappaukset, ja he itse keskittyivät varsinaiseen maalaukseen.
Viimeinen ehtoollinen, huono fresco secco
Italiaa osaavat tajuavat heti, että fresco secco tarkoittaa kuivaa. Fresco secco tehdään al frescosta poiketen kuivalle kalkkilaastille. Tunnetuin tämän tekniikan käyttäjä oli toinen renessanssin suurmies Leonardo da Vinci. Milanon Santa Maria delle Grazien kirkossa oleva Pyhä ehtoollinen. Leonardo maalasi työnsä temperalla ja öljyvärillä. Tekniikka oli epäonnistunut, sillä maalaus alkoi tuhoutua hyvin nopeasti. Työtä restauroitiin useita kertoja vuosisatojen saatossa, joten sen tutkiminen on vaikeaa.
Vaikuttaa siltä, että varsinkin öljyvärin käyttö oli väärä valinta, eikä se ehkä hengittänyt tarpeeksi, vaan alkoi hilseillä. On kuitenkin mahdotonta sanoa, millaiset olosuhteet satoja vuosia sitten olivat. Öljyväri oli tuolloin uusi keksintö, ja Leonardo oli innokas uutuuksien käyttäjä. Siksi hän varmaan halusi ottaa käyttöön materiaalin, josta ei vielä tiedetty tarpeeksi.
Miten secco-maalaus tehdään
Fresco secco voidaan tehdä useilla eri tavoilla. Tyypillisin tapa on käyttää samoja kalkkivärejä kuin fresco buonossa. Tärkeintä on varmistua siitä, että rappaus on ehdottoman kuiva. Jos seinäpinta on sisältä kostea, ei mikään maalaus sillä kestä. Kalkkimaalia käytettäessä on otettava huomioon, että märkä ja kuiva väri näyttävät erilaisilta.
Seinämaalauksen luonnosten on oltava huolelliset, sillä lopullista maalausta tehdessä ei ole varaa enää muuttaa ratkaisevasti mieltään.
Kaseiinimaalaus
Yleinen tapa maalata fresco secco-tapaan on käyttää sideaineena kaseiinia. Kaseiini on maidosta saatua murenevaa valkoista massaa, ruukkujuustoa eli kvarkkia. Kvarkista voidaan valmistaa liimaa, joka kestää hyvin myös ulkona. Kaseiinivärillä maalataan kalkkimaidolla sivellylle seinälle. Vielä tuore kalkki, frescopohja tai juuri vetäytynyt kalkkimaito, yhtyy kaseiinin kanssa säänkestäväksi.
Kaseiiniväri hierretään ensin vedessä ja maalataan sitten vahvasti laimennetulla kaseiinilla. Tavallisin laimennussuhde on 1: 3 vettä. On kuitenkin hyvä tehdä kokeiluja oikean laimennussuhteen löytämiseksi jokaista yksityistä tapausta varten.
Munankeltuaista voidaan myös käyttää secco-maalauksessa. Tällöin käytetään pelkkää munankeltuaista, eikä siitä tehdä öljyn kanssa emulsiota kuten aiemmin selostamassani tempera maalauksessa. Tässä tekniikassa seinäpinta sivellään sientä käyttäen vedellä laimennetulla munankeltuaisella. Värit hierretään ensin vedessä ja sitten sekoitetaan munankeltuaiseen suhteessa 1: 1. Tällä värillä voidaan maalata myös juuri vetäytyneelle frescopohjalle tai kalkkimaidolle kuten kaseiinivärilläkin tehtiin.
Munaemulsiota on myös usein käytetty. Tällöin emulsio on tehty kananmunasta ja dammarista. Tällä värillä on maalattu tuoreelle frescopohjalle tai kalkkimaidolle.
Enkaustekniikka perustuu mehiläisvahan käyttämiseen sideaineena. Se onkin yksi vanhimmista ulos tehtyjen maalausten sideaineista. Tässä tekniikassa väriaine sekoitetaan sulaan vahaan. Sivelty väri on myös joissain tapauksissa poltettu kuumalla raudalla seinään.
Nykyaikaiset seinämaalaukset
Vanha fresco-tekniikka on monien käytännön ongelmien takia nykyään harvinainen. Pelkästään kalkkilaastilla tehdyn rappauksen taitavat muurarit ovat hyvin harvinaisia. Nykyisin seinät ovat usein betonia, eivätkä rapattua tiiltä kuten vanhojen mestarien aikana. Siksi varsinkin ulos tehtävien maalausten kohdalla värit ja tekniikka on aivan toinen kuin ennen. Yksi asia on kuitenkin pysynyt ennallaan: maalauspohjan on oltava puhdas rasvasta ja muusta liasta ennen maalausta. Tämä koskee niin ulko- kuin sisäseiniäkin. Kosteus aiheuttaa myös erittäin usein hankaluuksia, varsinkin lähellä maan rajaa. Onkin hyvä aloittaa maalaaminen joitakin kymmeniä senttejä maanpinnan yläpuolelta. Alkali on aineosana kaikissa muurausaineissa ja saattaa aiheuttaa sen, että maalaus pullistelee, hilseilee tai haalistuu. Ongelma vaivaa yleensä uusia rakennuksia. Alkalin vaikutusta voi torjua sopivalla stabilisaattorilla, yksi tai kaksi kerrosta yleensä riittää. Vanhat seinät on puhdistettava liasta, homeesta, levistä ja sammalista ym. Vanha maali on yleensä viisainta poistaa, vanhan päälle maalattu kerros kutistuu kuivuessaan ja voi siksi irrottaa vanhan maalin.
Ulkoseiniin tehtyjen maalausten ei voi odottaa kestävän ikuisesti. On realistista odottaa maalauksen pysyvän uuden veroisena korkeintaan kymmenenestä viiteentoista vuotta. Varsinkin ilmansaasteet ja happamat sateet kuluttavat maalauksia kovin nopeasti.
Sisäseinät ovat tietysti aivan eri juttu.
Sisäseinät voi maalata paljon vapaammin kuin ulkoseinät, sillä olosuhteet ovat yleensä stabiilimmat. Kiviseinän maalaamisen sijaan kannattaa harkita seinän levyttämistä, jolloin voi käyttää samoja materiaaleja kuin taulua maalatessa. Monet taiteilijat tukeutuvatkin tähän menetelmään. Jos levyt ovat suunniteltu irrotettaviksi voi työt osin tai kokonaan tehdä ateljeessa.
Maaleina ulkoseiniin voi käyttää akryylilatekseja tai muita alkyylejä kestäviä ulkomaaleja. Näille väreille on saatavana stabiloivia alusmaaleja, jotka tiivistävät ja neutraloivat pinnan. Näitä aineita ei pidä sekoittaa ohenteisiin, eikä niitä siis pidä sellaisena käyttää. Monilla ulkomaaleilla on melko suppea värivalikoima, joka pitää ottaa huomioon työtä luonnosteltaessa.
Silikaattipohjaiset maalit eli mineraalivärit ovat myös käyttökelpoisia ja tarttuvat tiukasti esimerkiksi tiiliseinään, sementtiin ja kipsilaastiin, mutta eivät kuitenkaan suojele seinää kosteudelta. Seinä on hyvä pohjamaalata ennen mineraaliväreillä maalaamista. Pohjamaali pitää olla näille väreille tarkoitettua.
Kaikkia värejä voi levittää siveltimellä, sienellä tai ruiskulla, aivan millä hyvänsä saa haluamansa jäljen syntymään.
Esivalmistelut
Seinämaalausta varten pitää tehdä tarkka luonnos. Varsinkaan aito fresco ei anna mahdollisuutta impulsiiviselle maalaustavalle, vaan taiteilijan on tiedettävä mitä aikoo tehdä. Vanhat mestarit tekivät tarkat värilliset luonnokset. Luonnokset tehtiin yleensä ruudulla jaetulle kartongille lopullisen kokoisena. Viivapiirros siirrettiin seinälle jäljennyskartongilla, jonka viivat oli lävistetty tiheästi neulalla. Kartonki ripustettiin seinälle ja piirros kopioitiin seinään tomuttamalla kangaspussilla hiilipölyä reikien läpi seinään. Toinen tapa on jäljentää kuva ruudukkoa apuna käyttäen. Tämä onkin nykyään suosituin menetelmä. Varsinkin korkealla ulkoseinällä olevalta rakennustelineeltä on mahdotonta käydä välillä kauempaa katsomassa, miltä työ näyttää, siksi tarkat luonnokset ovat tarpeen.
Varsinkin ulkoseinissä saattaa olla ovia, ikkunoita tai erilaisia kylttejä. Näitä voi pyrkiä hyödyntämään suunnitelmassa, joten on viisasta mitata ja valokuvata seinä tarkasti ennen luonnosten tekemistä.
Banksy ja grafitit
Anonyymiksi jäänyt taiteilija Banksy on saavuttanut kerrassaan huiman suosion. Hänen tyylinsä ja tekotapansa poikkeaa tilauksesta tehtyjen muraalien tekijöistä. Banksyn töissä tärkeä elementti on huolellisesti tehty maski eli sapluuna. Tämä on erittäin hyvä tekniikka hänen tapauksessaan, koska se mahdollistaa todella nopean maalaamisen joko aerosolimaalilla tai sienellä. Hitain työ, eli maski on tässä tapauksessa tehty jo kotona. Onhan hyvä olla nopea, koska hänen maalauksensa ovat suosiostaan huolimatta luvatta tehtyjä. Banksyn suosion salaisuus on yksinkertainen: erittäin hyvät ja älykkäät ideat. Häntä olisi siksi hyvä seurata muidenkin kuin katutaiteilijoiksi haluavien, sillä nokkelien ideoiden puute taiteessa on huutava.
Grafitit ja erityisesti tagit ovat tulleet osaksi katukuvaa. Tageja ilmestyy yleensä luvattomiin, mutta myös luvallisiin paikkoihin. Tussi ja aerosolimaali ovat näiden maalausten pääasialliset materiaalit. Jotkut maalaavat töittensä taustan ensin sopivalla maalilla, saadakseen tasavärisen pinnan, joka imee aerosolivärin paremmin.
Graffitit ovat osa nuorisokulttuuria, joka alkoi joidenkin lähteiden mukaan nykymuodossaan New Yorkista ja Philadelphiassa 1960-luvulla. Toisaalta seinäpiirroksia on löytynyt koko ihmisen historian ajan. Iso osa graffiteista on ikävän näköistä sotkua, mutta joukossa on kuitenkin töitä, joilla kuitenkin on jopa taiteellistakin arvoa. Tagit ovat tekijänsä eräänlaisia nimikirjoituksia, jotka ovat lähinnä typografisia muotoja, joiden yhteyteen on saatettu tehdä erimuotoisia dekoraatioita. On myös maalauksia, jotka ovat kuvia ilman tekstiä, tai näiden kahden yhdistelmiä. Vaikka jotkut näistä töistä saattavat olla hyviäkin, kysymyksessä on kuitenkin luvaton teko, jolla voi olla juridisia seuraamuksia. Ainakin aerosolilla parissa sekunnissa tehdyt tekeleet voisi jättää tekemättä ja suunnata luovuus jonnekin toisaalle.
