VANHOJEN MESTAREIDEN TEKNIIKAT

Päätin lähestyä vanhojen mestarien tekniikkoja esimerkin avulla. Teinkin siksi maalauksen, jonka kuvasin vaihe vaiheelta. Aiheeksi otin, minkäpä muun, kuin maailman tunnetuimman muotokuvan La Giogondan, joka tunnetaan paremmin nimeltä Mona Lisa. En kuitenkaan kopioinut Leonardon työtä sellaisenaan, vaan rajasin rouvan selfie–kokoon ja laitoin Lisan käteen kännykän. Miten vanhat mestarit maalasivat? Tekniikkoja oli tietysti vuosien saatossa useita, ja… Jatka lukemista VANHOJEN MESTAREIDEN TEKNIIKAT

Temperamaalaus

Kevät 1997, 90X160 cm. Tämä on tekemäni temperamaalaus, johon on öljyvärillä tehty yksityiskohtia.

Ennen kuin öljyväri yleistyi taiteilijoiden yleisimpänä maalausten materiaalina, käytettiin taulujen maalaamiseen temperaa. Yleisnimellä tempera tarkoitetaan kaikkia niitä menetelmiä, joissa ei sideaineena käytetä kuivuvaa öljyä, vaan erilaisia aineita kuten munaa, kumia, maitoa, vahaa jne. Tempera, joka johtuu latinan sanasta temperare (=sekoittaa), oli yleisesti käytetty vielä renessanssin aikana, ja sillä on paikkansa nykyaikaisessakin maalaustaiteessa. Vaikka temperaa voi… Jatka lukemista Temperamaalaus

MAALAAMINEN ÖLJYVÄREILLÄ 2.

MAALAUKSEN ALOITTAMINEN PIIRUSTUSTAITO Maalarin paras kaveri on hyvä piirustustaito. Vaikka haluaisit olla uusi Jackson Pollock, tuo abstraktia ekspressionismia edustanut nero, ehdotan, että harjoittelet piirtämistä. Piirtämään nimittäin oppii harjoittelemalla. Lahjakkaimmat saavat syntymässä tämän taidon, mutta väitän, että vähintään kohtuullisen taidon voi jokainen oppia harjoittelemalla. Piirtäminen edistää yleistä kuvan hahmotuskykyä sekä edistää sommittelutaitoja. TEE ENSIN LUONNOS Kun… Jatka lukemista MAALAAMINEN ÖLJYVÄREILLÄ 2.

MAALAAMINEN ÖLJYVÄREILLÄ 1.

SIVELTIMET HARJASIVELTIMET Siveltimiä on nykyisin jos jonkinlaisia. Taulumaalarin perussivellin on kuitenkin litteä harjasivellin eli mutlari, kuten sitä maalarislangissa kutsutaan. Mutlari tehdään sianharjaksista ja on metalliholkilla kiinnitetty puuvarteen. Harjasiveltimiä on heti hyvä hankkia ainakin muutama eri kokoinen. Kovin pieniä ei kuitenkaan kannata ostaa. Harjasiveltimiä saa myös pyöreänä, jolloin siveltimen jälki on hyvinkin kapea. Minua on aikanaan… Jatka lukemista MAALAAMINEN ÖLJYVÄREILLÄ 1.

Maalauspohjan tekeminen

Ennen kuin pääset aloittamaan urasi taiteilijana, sinun täytyy valita pinta, jolle maalaat. Öljyvärillä tai akryyliväreillä maalatessa parhaana pohjana pidetään kiilakehyksiin pingotettua pellavakangasta. Voidaan kuitenkin käyttää myös puuvilla-, juutti- tai tietyissä tapauksissa jopa keinokuitukankaitakin. Muita mahdollisia materiaaleja ovat, puulevyt, vaneri ja kuitulevyt, kuten kovalevy tai pahvi. Pohjamateriaalin valinta riippuu käyttötarkoituksesta. Myös metallia tai lasia on toisinaan… Jatka lukemista Maalauspohjan tekeminen