MAALAAMINEN ÖLJYVÄREILLÄ 1.

SIVELTIMET

HARJASIVELTIMET

Siveltimiä on nykyisin jos jonkinlaisia. Taulumaalarin perussivellin on kuitenkin litteä harjasivellin eli mutlari, kuten sitä maalarislangissa kutsutaan. Mutlari tehdään sianharjaksista ja on metalliholkilla kiinnitetty puuvarteen. Harjasiveltimiä on heti hyvä hankkia ainakin muutama eri kokoinen. Kovin pieniä ei kuitenkaan kannata ostaa. Harjasiveltimiä saa myös pyöreänä, jolloin siveltimen jälki on hyvinkin kapea. Minua on aikanaan arvosteltu liian pienien kärkisiveltimien käytöstä. Siksi maalasin tämän yllä olevan alastontutkielman 12 ja 24 numeron leveällä mutlarilla. Ainoastaan signeeraus on tehty kärkisiveltimellä. 

NÄÄDÄNKARVASTA JA MUISTA ELÄINTEN KARVOISTA TEHDYT SIVELTIMET

Hienoimmat kärkisiveltimet tehdään käsin näädänkarvasta ja ovat kalliita. Materiaali on peräisin kolinsky-näädän urospuolisen yksilön hännästä. Nämä siveltimet ovat kuitenkin enemmänkin akvarellimaalarin työkaluja, joskin ne ovat erinomaisia tietysti öljyvärimaalarillekin, joka tekee erittäin tarkkaa työtä. Kärkisiveltimiä tehdään oravan, naudan, ponin ja muidenkin eläinten karvoista, mutta ne eivät ole yhtä laadukkaita. Näistä materiaaleista tehdään muitakin kuin kärkisiveltimiä, kuten latta-, filbert- ( pyöristetty latta- ), viuhka- ja viistosiveltimiä ym.

KEINOKUITUSIVELTIMET

Keinokuidusta tehdään nykyisin jo hyvinkin laadukkaita siveltimiä. Eri mallien kirjo on huikea. Keinokuitusivellin on oikein hyvä vaihtoehto, eikä niin kalliskaan kuin oikeasta näädänkarvasta tehty sivellin. Jäykimmät laadut korvaavat myös mutlarin. Pienellä keinokuidusta tehdyllä lattasiveltimellä voi maalata sekä leveää että ohutta viivaa. Keinokuitusiveltimen heikkous piilee sen kestävyydessä. Karvat kuluvat erityisesti karkealle pohjalle maalatessa nopeammin kuin aito karva. Seurauksena on kuidun kuluminen litteäksi, jolloin se luonnollisesti alkaa kihartua ja sivellin harottaa. Siitä huolimatta halvempi hinta kompensoi tätä haittaa. Onkin selvää, että keinokuitu on syrjäyttämässä luonnonkuidun. TÄRKEINTÄ ON KUITENKIN SIVELTIMIEN HUOLELLINEN PESEMINEN. Jalmari Ruokokoski tapasi sanoa: ”Siveltimet on pestävä, vaikka talo palaisi!” Näinhän se on, ellet ole niin varakas, että voit ostaa joka kerta uudet siveltimet, kun alat maalata. Kuivunutta taideväriä ei nimittäin saa siveltimistä enää koskaan täysin pois. Öljyvärisiveltimet voi huuhdella ensin tärpätissä ja pestä sen jälkeen saippualla. Esimerkiksi mäntysuopa on tähän tarkoitukseen erinomaista. Akryyliväriä ei pidä tärpätillä liottaa.

PALETTI

Väriä voi puristaa vaikka vanhalle lautasellekin, mutta klassinen paletti on edelleen ergonominen vaihtoehto varsinkin seisaallaan työskennellessä. Perinteisesti paletti on puuta ( vaneria ), mutta muovinen tai paperinen kertakäyttöpaletti ovat myös hyvin käyttökelpoisia. Palettiin voi liittää myös palettikupin. Paletti on hyvä jokaisen käyttökerran jälkeen pyyhkiä puhtaaksi, mikä olisi minunkin hyvä muistaa. Paperinen kertakäyttöpaletti toki pelastaa tältä vaivalta.

ÖLJYVÄRIEN OSTAMINEN

Nykyisin on saatavana joko perinteisiä tai vesiohenteisia öljyvärejä. On oikeastaan makuasia, kumpia haluat käyttää. Akryyliväri on myös vaihtoehto, joskin sen käyttö on hieman erilaista.

Keskityn tässä perinteisiin öljyväreihin, joskin erot vesiohenteisiin ja akryyliin ovat minimaaliset.

Värejä myydään kahta eri laatua. On taiteilijavärejä sekä harrastelijoille ja opiskelijoille tarkoitettuja värejä. Oikeissa taiteilijaväreissä pigmentti on 100 % sitä mitä nimikin lupaa, kun taas harrastelijaväreissä kalleimpia pigmenttejä on jatkettu tai osittain korvattu jollakin halvemmalla pigmentillä. Tuubi tiettyä taiteilijaväriä maksaakin enemmän kuin edullisempi pigmentti. Kalleimpia ovat tietyt metallipigmentit, kuten esim. kadmiumkeltainen ja punainen, kun taas maaväri keltainen okra kuuluu halvimpiin. Aidot taiteilijavärit ovat tietysti kirkkaimpia ja ehdottomasti valonkestäviä.

Harrastelijoille tarkoitetuissa värisarjoissa jokainen väri on saman hintainen. Nykyisin niidenkin laatu on kuitenkin varsin hyvä.

Kun minä sain isäni ostamaan minulle ensimmäiset öljyvärini, oli palettini varsin suppea. Värit olivat kalliita, eikä noina köyhinä aikoina uhrattu lasten harrastuksiin samalla tavalla kuin nykyisin.Ainakaan perheessä, jossa pojasta toivottiin pappia tai insinööriä, viimeiseksi mitään piirustelijaa. Sain siis tuubin norsunluumustaa, sinkkivalkoista, ultramariinin sinisen, karmiininpunaisen ja kirkkaan kadmiumkeltaisen. Kaksi sivellintä ja pullon ranskalaista tärpättiä. Olin Koivistonkylän sivukirjastosta lainannut Akke Kumlienin Taidemaalauksen käsikirjan, ja uusinut sen kolme kertaa, joten olin vähän hajulla, mitä pitää tehdä. Joten liimasin vanhan pellavapyyhkeen lastulevylle ja pohjustin sen kotimme autotallista löytämilläni aineilla. Isälläni oli ruskeissa paperipusseissa joitakin värijauheita ja vanhassa rommipullossa pellavaöljyvernissaa. Niitä oli käytetty aikanaan seinä- tai muiden maalien valmistukseen. Olivat peräisin sodan jälkeiseltä ajalta, jolloin valmiita maaleja ei juuri saanut. Valkoinen värijauhe taisi olla erittäin myrkyllistä lyijyvalkoista. Jostain sain kipsiä tai liitua, en enää muista mistä. Joka tapauksessa sain kankaani pohjustettua ja aloin maalata. Olin toki kotona ja koulussa maalannut vesiväreillä ja väriliiduilla, mutta tämä oli aivan erilaista. Sain kuitenkin monen erehdyksen jälkeen aikaan järkyttävän ruman surrealistisen maalauksen, joka oli selvästi saanut vaikutteita Salvador Dalilta. Olin silloin kai noin kahdentoista.

Mutta oikeastaan pyrin tällä kertomuksella siihen, että et tarvitse kovin montaa väriä voidaksesi maalata täyspainoisesti. Värejä sekoittamalla saavutetaan lukemattomia sävyjä, toisinaan rajoitettu paletti pitääkin kolorismin mukavasti kurissa. Ehkä kuitenkin muutama väri viiden lisäksi on eduksi. Ottakaa huomioon, että nelivärinen kirjapainotekniikka käyttää miltei samaa ideaa kuin minä lapsena. Ainoastaan sininen ( cyan ) on vaaleampi. Taito ymmärtää ja sekoittaa värejä onkin taidemaalarin perustaitoja.

VÄRIT MITÄ MINÄ YLEENSÄ KÄYTÄN

Te tietysti valitsette värit, jotka tunnette tarvitsevanne, mutta näitä minä käytän eniten.

VALKOISET

Minä käytän nykyisin melkein aina hyvin peittävää titaanivalkoista, mutta myös sinkkivalkoista, joka on ehkä hieman kylmempi ja parempi sekoituksissa. Näiden sekoitusta myydään myös nimillä permanettivalkoinen tai sekavalkoinen, näissä pyritään yhdistämään kummankin ominaisuuksia. On myös olemassa lyijyvalkoinen, mutta se on erittäin myrkyllinen, eikä sitä onneksi juurikaan käytetä.

MUSTAT

Norsunluumusta, onneksi tätä ei enää tehdä norsunluusta, mutta se on jäänyt nimenä elämään hiilletystä luusta valmistettujen mustien nimenä. Mustia on monella nimellä, mutta ne ovat kuitenkin aina todella mustia. Joskus ei mustan värin ostamista suositeltu harrastelijoille ollenkaan, sillä se on taiten käytettävä sekoituksissakin, ja raakana se näyttää helposti reiältä. Minä sekoitan mustaan aina jotain muuta väriä. Värin tummentamiseen kannattaa miltei aina käyttää muuta väriä kuin mustaa. Liiallinen mustan käyttö tekee maalauksesta helposti ”nokisen”.

Minä itse teen kuitenkin usein pelkästään mustavalkoisia maalauksia, joissa väreinä on vain valkoinen ja musta.

KELTAISET

Kirkkaaksi keltaiseksi valitsen aina keskisävyisen kadmiumkeltaisen. Kirkkaita keltaisia on ilmestynyt muitakin, mutta olen vähän vanhanaikainen. Kadmiumkeltaista saa vaaleasta oranssiin saakka, mutta miksi maksaa turhasta, kun sekoittamalla saa kaikki tarvitsemansa?

Ehkä eniten käytän vaaleaa okraa. Okrat lasketaan maaväreihin, ja niitä on useita eri sävyjä. Erikseen pitää mainita kultaokra ja punaokra, jota käytän toisinaan.

RUSKEAT

Ruskeita värejä voi sekoittaa, mutta minä käytän kuitenkin kahta maaväreihin laskettua väriä miltei aina. Poltettu umbra on perinteinen varjon väri. Umbraa on raakaa ja poltettua. Raaka umbra on vihertävämpää, mutta poltettu umbra on kauniin tumman ruskeaa. Umbra on erittäin käytännöllistä sekoituksissa. Poltettu sienna on taas punaruskeaa, hieman keltaisempaa kuin tiili.

Kummatkin ovat ns. maavärejä. Käytän muitakin maavärejä, mutta näillä tulen toimeen mainiosti.

PUNAISET

Kuten keltaisissa, on kirkkaissa punaisissakin etupäässä kalliita metallivärejä. Kadmiumpunainen eri sävyineen ensimmäisenä. Kadmiumpunaiseen sopii sama kuin keltaiseenkin, kallista, mutta miltei välttämätöntä. Tummat punaiset ovat kautta vuosien olleet valonkestävyydeltään hieman kriittisiä. Vanhat pigmentit karmiininpunaisen, krappilakan ja sinooperin on korvannut maghenta, kadmiumpunaisen eri sävyt ja muut modernit tummat punaiset. Myös maaväreistä löytyy punaruskeita värejä. Erittäin käyttökelpoinen on Terra Di Pozzuoli, joka on muotokuvamaalareiden suosikki. 

VIHREÄT

Vaikka vihreitä voi loputtomasti sekoittaa sinisestä ja keltaisesta, on yksi, jonka minä aina haluan: kirkas kromihydroksidivihreä eli Viridian. Samanlainen smaragdinvihreä sävy on todella työläs saada aikaan. Kromioksidivihreä on smaragdinvihreän Viridianin tummempi serkku, mutta elottomampi. Koboltinvihreä on myös suosittu, ja sitä saa useina sävyinä. Minulle riittää yleensä Viridian, muut vihreät teen sekoittamalla sinistä ja keltaista.Pitää tosin myös mainita maavihreä, jota käytän usein alusmaalauksessa.

SINISET

Maisemamaalarille tärkeä on Cerulean, vaalea koboltinsininen, joka tumman veljensä kanssa on miltei välttämätön. Tummaa versiota en tavallisesti käytä, vaan otan ultramariinin sinisen. Sininen ultramariini tehtiin joskus aidosta puolijalokivestä, Lapis lazulista, jota edelleen käytetään korukivenä. Nykyisin tavallisesti ranskalaisena ultramariinina tunnettu väri on synteettistä.

MUUT VÄRIT

Yleensä kaikki sävyt syntyvät sekoittamalla. Preussinsininen on kuitenkin yksi, jonka hankkiminen voisi olla hyödyllistä. Preussinsininen on hyödyllinen esimerkiksi sekoitettaessa mustan kanssa haluttaessa voimakasta kylmää mustaa. Yllättävästi preussinsininen tuottaa poltetun siennan kanssa sekoitettuna voimakkaan vihreän, jota vaalentamalla saa useita käyttökelpoisia sävyjä.

Taidetarvikeliikkeissä on valtava valikoima muitakin värejä, joista jokainen voi valita itselleen mieleisimmät.

OHENNUS- JA LISÄAINEET

Öljyväriä ohennetaan tärpätillä. Taidemaalauksessa käytetään ranskalaista tärpättiä. Ranskalaisen tärpätin nimi ei viittaa valmistusmaahan, vaan se on aivan oma lajinsa. Se valmistetaan havupuiden pihkasta useita kertoja tislaamalla. Myytävänä on valitettavasti myös jäljitelmiä. Nimellä puhdistettu tärpätti myydään tuotteita, joita voi myös huoletta käyttää, mutta ne ovat ranskalaista serkkuaan huonompia. Mineraalitärpätti on oikeastaan lakkabensiiniä, ja liian rajua öljyvärien ohenteeksi. Suomalaiset mäntyöljytärpätit ja vastaavat ovat tarkoitettu seinämaaleille, eivätkä sovellu taidevärien ohenteiksi.

HUOM! JOS OLET HANKKINUT VESIOHENTEISIA ÖLJYVÄREJÄ, NIIDEN OHENTAMISEEN KÄYTETÄÄN ERITYISESTI NIIHIN TARKOITETTUJA LISÄAINEITA. SEURAAVAT OHJEET OVAT PERINTEISILLE ÖLJYVÄREILLE. VOIT KUITENKIN SOVELTAA OHJEITA, KUNHAN MUISTAT, ETTÄ VESIOHENTEISTEN VÄRIEN KANSSA KÄYTETÄÄN TÄRPÄTIN SIJASTA VETTÄ, JA ÖLJYJEN JA HARTSIEN PITÄÄ OLLA VALMISTAJAN NÄILLE VÄREILLE TARKOITTAMIA. TARKISTA AINA, ETTÄ PULLOSSA LUKEE FOR WATER MIXTABLE OIL COLOURS TMS.

Maalausnesteenä ei kannata, eikä saa käyttää pelkkää tärpättiä, sillä seurauksena voi olla maalipinnan säröily. Tärpätti vähentää öljyn sitomiskykyä. Yleisin maalausneste on tärpätin ja pellavaöljyn seos, suhteessa 60 % öljyä ja 40 % tärpättiä. On huomattava, että maalauksen edistyessä öljyn määrää on hyvä lisätä, kun seuraavia kerroksia maalataan.

Vielä parempi maalausneste saadaan, kun nesteeseen lisätään hartsia. Minä käytän usein seosta 40 % dammarvernissaa, 30 % öljyä ja 30 % tärpättiä. Tähän sitten lisään öljyn osuutta maalauksen edistyessä.

MAALAUSNESTEESSÄ KÄYTETTÄVÄT HARTSIT

DAMMAR

Mainitsinkin edellisessä kappaleessa jo dammarvernissan. dammarhartsi on eri lehtipuista, erityisesti Shorea Wienseri-puusta saatua hartsia. Sitä käytetään maalinesteissä loppuvernissoissa hyvin yleisesti. Sitä myydään valmiina kaikissa taidetarvikeliikkeissä.

MASTIKSI

Hyvin yleinen aikanaan. Mastiksi jauhottuu kuitenkin helpommin kuin dammar, joten dammaria kannattaa yleensä käyttää. Joissakin tutkimuksissa on mastiksin todettu kellastuneen enemmän kuin dammar, mutta tästä on kiistoja.

Lisäaineita on vielä lukuisia, kuten venetsian tärpätti, auringossa paksunnettu pellavaöljy ja mehiläisvaha ym., mutta palaan niihin myöhemmissä postauksissani.